Ympäristötaide ja paikan henki – nurkkaveistos

Ohjeistuksena oli toteuttaa leijuva, kevyt, ilmassapysyvä teos. Kun aloin ajatella, mikä olisi ilmavaa tai kevyttä, tuli mieleen tuulikellot. Lähdin työstämään teosta sen pohjalta ja loppujen lopuksi siihen kokonaan jäinkin. Jos nimetä haluaisi tämän kertaisen teoksen, sekin olisi yksinkertaisesti Tuulikellot. 

Tässä lähdin tekemään itse kelloja erivärisistä kartongeista. Ajatus eriväristen, paksusten ja pituisten kellojen takana oli moninaisuudesta. Jokainen kello on jotenkin erilainen verrattuna toisiinsa, mutta yhdessä ne muodostavat sen kokonaisuuden, joka soi kauniisti. Paikan voi mielestäni saada mukaan myös, sillä teos sijaitsee ainakin toistaiseksi avarassa ja hieman rauhallisemmassa tilassa ison ikkunan viereisessä nurkassa.

Onnistumiset ei niinkään vahvasti ole mielessä tässä työssä. Kokonaisnäkö kauempaa on mielestäni onnistunut sekä yksittäiset kellot ja ylempänä olevan tukirenkaan tekeminen. Epäonnistumiseksi luen suurimpana sen, että en käyttänyt kaikkien kellojen teossa samaa liimaa kuin ensimmäisessä. Ensimmäinen, jossa liima on miltein huomaamaton on huomattavasti eri näköinen kuin ne, joiden liimaus jäljet näkyvät. Liima ei ole kuivanut kiiltämättömäksi ja huomaamattomaksi. 

Tästä työstä opin, että materiaalit (liima) kannattaa kokeilla etukäteen ja käyttää samaa koko työhön. Joskus sitä oppii kantapään kautta. Tavoitteista jäin hieman vajaaksi juuri sen syntyneen ulkonäön vuoksi, mikä estää teoksen katselemisen läheltä tai useammalta kuin yhdeltä puolen.

Mutta lopetetaan positiiviseen. Minä oikeasti laitoin sen kaikkien nähtäville, vaikka tulos ei ollutkaan mitenkään omaa silmää miellyttävin. Yksi porras ylöspäin.